
« Edelliset 1 2 Seuraavat »
Olen työskennellyt hyvin rakkaiksi tulleiden Love Housen lasten kanssa jo lähes kymmenen kuukautta ja ihan pian on kotiin lähto edessä. Tulin helmikuun lopussa Phnom Penhiin tarkoituksenani olla alun perin puoli vuotta vapaaehtoistyossä mutta työ lasten kanssa tuntui merkitykselliseltä ja viihdyin muutenkin Kambodzassa hyvin, joten jäin pidemmäksi aikaa.
Kyllapa aika on todella kulunut nopeasti; viisi taalla olemaani kuukautta tuntuu todella lentaneen ohi, ja talla hetkella jollainlailla hammentyneena ajattelee, etta enaa on vain kuukauden verran aikaa jaljella taalla. Vaikka uuden kulttuurin ja elamantapojen oppimiseen menikin jonkin aikaa, orpolan lapsien kanssa ei tarvittu mitaan tutustumisaikaa, silla ensimmaisena paivana he olivat toivottamassa tervetulleeksi avosylein ja iloisine hymyineen . Kaikkein mieluisinta minulle onkin ollut ”olla vain ” lasten kanssa, leikkia ja jutella ja pitaa heita sylissa, ja olen ollut oikein iloinen siita, etta lapset ovat kutsuneet minua nimella ”grandma”.
Tulin helmikuun lopussa vapaaehtoistyontekijaksi CPCDOn orpokotiin Love Houseen tarkoituksenani antaa oma pieni panokseni Kambodzan lasten hyvaksi –samalla itsekin minulle vieraasta kulttuurista oppien. Saavuin Phnom Penhiin juuri Liisan ja Ville-Veikon lahdettya ja olemme Oilin ja Camillan kanssa jatkaneet yhteista tyotamme Love Housessa.
21.2.2008
On tullut meidan osaltamme jaahyvaisten aika. Sitten viimeisen, orpolalla on koettu vesirokko- ja tai epidemiaa. Ensin mainittu pyyhkaisi yli kohtuu helpostikin, mutta jalkimainen on nain isossa porukassa sitkeampi vaiva ja nahtavaksi jaakin paastaanko tuosta vitsauksesta eroon laisinkaan...lapset tosin hammastyttavat tassakin asiassa, silla heita ei ”pienet kutinat” edes tunnu hairitsevan.
Saavuimme tänne Phnom Penhiin vapaaehtoisiksi marraskuun lopulla kaksivuotiaan poikamme ja tuoreen uutisen, uudesta odotuksesta, kanssa. Tehtävänämme oli aloittaa hommat järjestön uudella yhteistyöorpokodilla, Love Housella, ensimmäisinä vapaaehtoisina.
« Edelliset 1 2 3 4 Seuraavat »